Me huolehdimme, että työntekijät ja työpaikat löytävät toisensa

Sinun menestyksesi on meidän tehtävämme

Värväämö Profiili yhdistää työntekijät ja työpaikat toisiinsa. Huolellisesti täytetty profiili edesauttaa seuraavan työpaikan saannin ja herättää työnantajan mielenkiinnon juuri sinuun. Ammattitaitoiset toimihenkilömme kohtaavat työnhakijat ja työntekijät ihminen ihmisenä, mielellään kahvikupin äärellä.

Yritykselle on Värväämö Profiilista mahdollisuus löytää työntekijät juuri siihen tarpeeseen kuin on tarvetta. Järjestelmästä löytyy niin rautaisia ammattilaisia kuin työelämänsä alussa olevia, tulevaisuuden ammattilaisia. Ammattitaitoiset toimihenkilömme auttavat mielellään ratkaisemaan henkilöstötarpeet yrityksestänne.

Asiakaspalvelu ja toimisto
Elintarvike
Teollisuus
Kuljetus ja logistiikka
Rakennus
Puhtaanapito

Sinun menestyksesi on meidän tehtävämme

Värväämön edut työnhakijalle

Me Värväämössä olemme kehittäneet ainutlaatuisen järjestelmän, joka edesauttaa työntekijän ja työpaikan kohtaamisessa, emme kuitenkaan unohda tärkeää henkilökohtaista kohtaamista, mielellään kahvikupin äärellä. Meidän tärkein tehtävämme on saada kauttamme työllistyvät työntekijät ja tilaavat yritykset menestymään kanssamme. Hae avoimia työpaikkoja tai luo profiili.
  • Huolellisesti täytetyllä profiililla saat työtarjouksia
  • Mahdollisuus työllistyä nopeasti
  • Työpaikka ilman aikaisempaa kokemusta
  • Seuraava askel työuralla etenemiseen
  • Vähintään työehtosopimuksen mukaisen palkkauksen
  • Värväämön yhteyshenkilön, jonka tavoitat helposti

Uusimmat työpaikat

Värväämön yhteisö

Tervetuloa Värväämön yhteisön jäseneksi!

Panostamme Värväämö yhteisömme hyvinvointiin. Yhteisö on tapa hahmottaa Värväämö yhtenä isona perheenä, johon kuuluvat mm. olemassa olevat työnhakijat, uudet työtehtävistä kiinnostuneet työnhakijat, olemassa olevat työntekijät ja aikaisemmin Värväämön kautta työskennelleet työntekijät sekä yritysasiakkaamme. Meillä jokainen kohdataan ihmisenä, mielellään kahvikupin ääressä.

Värväämön tarkoituksena on kasvattaa yhteisöä ja tarjota yhteisön jäsenille elämäntilanteeseen sopivaa työtä. Yhteisön hyvinvointi ja tyytyväisyys on meille tärkeitä asioita.

185 235

Kuppia kahvia

9

Toimipistettä

2545

Työpaikkoja

12 052

Puhelua

46 020

Viestiä

7.8

eNPS

Sinun menestyksesi on meidän tehtävämme

Yrityksille – Sopivan kokoinen kumppani

Yritys saa Värväämöltä yhden yhteyshenkilön, joka huolehtii kaikissa tilanteissa yhteistyöstä. Taustalla toimii kuitenkin tiivis tiimi, jonka tärkein tehtävä on huolehtia, että yritysasiakkaamme menestyvät. Tavoitteemme on luoda pitkäaikaisia asiakassuhteita, jotta voimme palvella yritysasiakkaita tilanteissa kuin tilanteissa. Värväämön kautta yrityksesi saa nopeasti, tehokkaasti ja joustavasti työntekijöitä tehtäviin, joihin niitä tarvitset. Värväämön palveluiden avuilla säästät aikaa ja kustannuksia, sillä rekrytointiprosessi on usein sekä aikaa vievä että taloudellisesti kuormittava prosessi. Räätälöimme aina palvelumme yrityksesi tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme henkilöstövuokrausta, suorarekrytointeja, resurssointia, ulkoistuspalveluita ja muita ratkaisuja.
Henkilöstövuokraus

Tarvitsetko lisäresursseja kiirehuippuihin, sesonkeihin tai määräaikaisiin tehtäviin? Henkilöstövuokraus on kustannustehokas ja joustava tapa varmistaa, että yritykselläsi on aina oikeat työntekijät oikeaan aikaan. Henkilöstövuokraus tarjoaa myös mahdollisuuden löytää osaajia vakituiseen työsuhteeseen. Lue lisää

Suorarekrytointi

Kun yrityksesi tarvitsee osaajia suoraan pitkäaikaiseen määräaikaiseen projektiin tai vakituiseen työsuhteeseen, suorarekrytointi on tehokas ja vaivaton ratkaisu. Me Värväämöllä hoidetaan koko rekrytointiprosessi, jotta voit keskittyä liiketoimintaasi ja saat yritykseesi parhaiten sopivat tekijän. Lue lisää

Profiilivahti

Etsitkö osaajaa tulevaisuuden tarpeisiin tai tiettyyn projektiin? Profiilivahti on joustava ja sitoumukseton palvelu, joka auttaa sinua pysymään askeleen edellä. Lue lisää

Resurssointipalvelut

Kun yrityksesi tarvitsee oikeat henkilöstöresurssit oikeaan aikaan, resursointipalvelumme tarjoaa joustavuutta sekä tehokkuutta. Olipa kyse projektikohtaisista tarpeista, sesonkivaihteluista tai pitkän aikavälin suunnittelusta, räätälöimme ratkaisumme tukemaan liiketoimintaasi. Lue lisää

Työmaapalvelut

Värväämön Työmaapalvelut tarjoavat kattavaa tukea työmaan eri vaiheisiin – työntekijöistä kalustoon ja logistiikkaan. Me autamme sinua keskittymään ydinliiketoimintaasi samalla, kun huolehdimme työmaan avustavista järjestelyistä ammattitaidolla. Lue lisää

Kiinnostuitko yrityksille suunnatuista palveluistamme?​

Laita viestiä, soita tai tule kahville

Hugo Martinez

Aluepäällikkö
Rakentaminen (Etelä-Karjala, Kymenlaakso, Päijät-Häme)
hugo.martinez@varvaamo.fi
Puh: 050 020 0888

Jasmin Venäläinen

Asiakkuuspäällikkö
Rakentaminen (Itä-Suomi)
jasmin.venalainen@varvaamo.fi
Puh: 050 020 0555

Janna Kiukas

Asiakkuuspäällikkö
Rakentaminen (Etelä-Karjala)
janna.kiukas@varvaamo.fi
Puh: 040 353 9732

Totti Viitaharju

HR- ja myyntikoordinaattori
Rakentaminen (Pääkaupunkiseutu, Uusimaa)
totti.viitaharju@varvaamo.fi
Puh: 040 756 2016

Viveka Laine

Aluepäällikkö
Henkilöstöpalvelut (koko Suomi)
viveka.laine@varvaamo.fi
Puh: 040 579 0519

Jarkko Lehtinen

HR- ja myyntikoordinaattori
Henkilöstöpalvelut (Varsinais-Suomi)
jarkko.lehtinen@varvaamo.fi
Puh: 040 587 1333

Sami Santala

HR- ja myyntikoordinaattori
Henkilöstöpalvelut (Pirkanmaa)
sami.santala@varvaamo.fi
Puh: 040 160 4789

Harri Haukka

Liiketoimintajohtaja
Logistiikkaratkaisut (koko Suomi)
harri.haukka@varvaamo.fi
Puh: 044 599 7445

Jani Kari

Työpäällikkö
Rakentaminen (Pääkaupunkiseutu, Uusimaa)
jani.kari@varvaamo.fi
Puh: 044 749 4123

Dmitri Malikine

Asiakkuuspäällikkö
Rakentaminen (Päijät-Häme)
dmitri.malikine@varvaamo.fi
Puh: 040 185 6109

Asiakastarinat ja työntekijöiden kokemukset

Vuosittain työllistämme yli 1000 Värväämöläistä eri toimialoille. Tässä muutamia tarinoita siitä, kuinka yhteistyömme on auttanut työntekijöitä ja asiakkaita menestymään.
Asiakaspalaute
Esihenkilöihin saa todella hyvin yhteyttä.
Asiakaspalaute
Loistavaa toimintaa työnantajan puolelta, ei valittamista!
Asiakaspalaute
Pidän Värväämöstä, koska kun tarvii apua tai työvaatteita niin sitä aina saa. Myös helposti saa yhteyttä työnantajan kanssa.
Asiakaspalaute
Paras vuokrafirma rakennusalalla
Asiakaspalaute
Tässä vaiheessa, olette ihan huippu työnantaja.
Asiakaspalaute
Olen erittäin tyytyväinen työtehtäviini ja töissä on aina mukava olla, koska työkaverit ja muut ihmiset ovat ystävällisiä. Hyvä ilmapiiri on mielestäni tärkeää ja se toteutuu työpaikalla erittäin hyvin.
Asiakaspalaute
Värväämö on työnantajana erinomainen! Palkat maksetaan ajallaan ja oikein, työvaatteita saa tarvittaessa tilattua ja erittäin nopealla aikataululla, esihenkilöt ovat asiallisia ja nopeasti tavoitettavissa!
Asiakaspalaute
Asiointi Värväämön kanssa on ollut aina positiivinen kokemus. Asiallinen, rento ote, mutta taustalla näkyy vankka ammattitaito ja kokemus.
Asiakaspalaute
Paras työpaikka tähän mennessä ❤️
Asiakaspalaute
Yhteistyö Värväämön kanssa toimii hyvin. Värväämön henkilökunta on ammattitaitoista.
Asiakaspalaute
Pääosin yhteistyö on toiminut hienosti ja tulee varmasti jatkumaan tulevaisuudessakin.
Asiakaspalaute
Erittäin hyvin on toiminut yhteistyö!
Asiakaspalaute
Värväämöstä ei mitään negatiivista sanottavaa. Hoidatte asiat ammattimaisesti ja teidän kanssa on helppo toimia.
Asiakaspalaute
Värväämön kautta palkatut työntekijät ovat olleet erinomaisia, kaikki sujuu heidän kanssaan hyvin!